Tiedotteet
Perhe lisää työtehoa
Yrityksen tulos ei notkahda eikä työntekijän urakehitys katkea, vaikka työntekijä viettäisi enemmän aikaa perheensä kanssa. Joustava perheen ja työn yhdistäminen lisää tutkitusti työhyvinvointia, motivaatiota sekä työn tulosta, muistuttaa Telma-lehti tuoreimmassa numerossaan.
Sairaanhoitajana työskentelevä Milla Savolainen palasi perhevapaalta töihin ja tekee nyt täyttä päivää maanantaista torstaihin – perjantait hän pitää vapaata. Jousto on tullut kahden pienen lapsen perheessä tarpeeseen.
Euroopan mittapuulla suomalaisissa lapsiperheissä tehdään normaalia enemmän pitkää työpäivää. Väestöliiton Perheystävällinen työpaikka -hankkeen projektipäällikkö Anna Kokko muistuttaa Telma-lehden uusimmassa numerossa, että arvomaailma on kuitenkin kehittynyt perhemyönteisempään suuntaan.
− 80-luvulla isät halusivat lisää aikaa remontointiin, metsästykseen ja kalastukseen. Nyt halutaan lisää aikaa lasten ja puolison kanssa yhdessäoloon.
Aiemmin ajateltiin, että työ ja perhe on pidettävä toisistaan erillään, nykyisin ymmärretään, että ne eivät ole toisistaan erillisiä saarekkeita. Perheen ja työn joustava yhdistäminen lisää työtyytyväisyyttä ja tuottavuutta sekä näkyy sairauspoissaolojen vähenemisenä. Kun työmatkoihin ei mene aikaa, työtkin tulee usein tehtyä tehokkaammin.
Akatemiatutkija Saija Mauno on tutkinut työn ja perheen yhdistämistä ja perhemyönteisyyttä eri organisaatioissa. Hänen mukaansa ne, jotka kokevat perheen rikastuttavan työntekoa ja toisinpäin, jaksavat muita paremmin. He ovat myös kaikista sitoutuneimpia työntekijöitä, ja tällä on selvä vaikutus työn tulokseen ja motivaatioon. Erilaisilla työaikajoustoilla ja vanhempainvapailla saattaa olla urakehitykseen jopa positiivisia vaikutuksia.
Perhe-elämän ja työn yhdistämisen lisäksi Telman sisältöä yhdistää työhyvinvointiin panostus. Prismalla tutustutaan varhaisen tuen malliin, ja rakennusyhtiö Skanskalla kuullaan, kuinka rakennusalan ammattilaiset saadaan jaksamaan paremmin. Telma ravaa myös muun muassa hevostallille ja piipahtaa Kanadan kultamailla. Henkilöhaastattelussa on Suomen Yrittäjien ykkösmies Jussi Järventaus, ja kolumnisti Antti Leikas kertoo, kuinka työntekijöiden luovuuden saa helpoimmin tapettua.
Työsuojelurahasto julkaisee Telma-lehden 2/2011 liitteenä myös laajan lukupaketin työelämän tutkimustuloksista.
Lisätiedot:
Työsuojelurahasto: viestintäpäällikkö Marja-Leena Jylhä, 040 548 8852
Työturvallisuuskeskus: viestinnän asiantuntija Eija Åback, 040 537 1822




