Tiedotearkisto
Pienillä askelilla parempaan työelämään
Työelämä paranee vain, jos työpaikoilla vallitsee hyvä henki ja luottamus. Luottamus takaa, että asioita ja uusia ratkaisuja uskalletaan kehittää ja kokeilla.
Tällaisten pienten askelien kautta työelämästä saadaan tuottavampi ja vähemmän kuormittava, kertoo uusin Telma-lehti.
Suomen parhaaksi valitulla työpaikalla Ikeassa vannotaan yhdessä tekemisen nimiin. Jokaiseen luotetaan, ja jokainen uskaltaa olla oma itsensä. Yhteydenpito esimiehiin koetaan helpoksi.
– Kukaan ei kävele ohi, jos näkee, että toinen on pulassa. Jos joku ei tiedä vastausta, hän ei käännä selkäänsä, vaan kertoo, kuka auttaa, asiakasneuvoja Ville Linkoheimo sanoo Telman tuoreessa numerossa.
Luottamus syntyy pienistä asioista: vastuun jakamisesta, kuuntelemisesta, kunnioituksesta sekä johdon esimerkillisestä toiminnasta. Kun työntekijöitä kuunnellaan ja ajatusten jakamiseen kannustetaan, syntyy uusia käytäntöjä, joilla työtä voidaan tehostaa. Luottamus on yksi organisaation tärkeimmistä menestystekijöistä. Se mahdollistaa riskinoton, joka lisää yrityksen menestysmahdollisuuksia.
– Jos kokouksissa ollaan hiljaa, se voi olla johdolle ja koko organisaatiolle turmiollista. Asian voi ajatella niin, että kun lunta tulee tupaan, on onnistunut esimiehenä. Luottamus on silloin vahvaa, tietojohtamisen professori Kirsimarja Blomqvist huomauttaa.
Myös työministeri Lauri Ihalainen, SAK:n entinen pitkäaikainen puheenjohtaja sanoo Telman haastattelussa, että yhdessä tekemisen malli on Suomen voimavara työelämän muutoksessa. Ihalainen muistuttaa, että työntekijöiden pitää kantaa kehittämisessä oma vastuunsa.
– Mikään kehittäminen ei ole palkansaajilta pois. Kannattaa tehdä paikallista yhteistyötä rohkeasti, sillä työntekijät voivat antaa yritykselle sellaista henkistä pääomaa, jota sillä ei muuten ole.
Luottamus-teeman lisäksi Telma 2/2012 käsittelee muun muassa sitä, miten tärkeä rooli suunnittelulla on uuden teollisuustilan työturvallisuusriskien ja kuormituksen ehkäisemisessä. Henkilöhaastattelussa Fazerin konsernijohtaja Karsten Slotte kertoo johtamisen periaatteistaan ja äänimies Tommi Slotte voitetusta unettomuudestaan. Lehdessä tutustutaan myös risainaajan työhön sekä siihen, kuinka Islanti on noussut talouden kurimuksesta. Kolumnistit Jyrki Lehtola ja Juha T Hakala esittävät erilaisia ajatuksia työnteon vaikeudesta.
Telma on Työturvallisuuskeskuksen ja Työsuojelurahaston julkaisema työelämän kehittämisen erikoislehti. Lehden levikki on noin 125 000 kappaletta, ja sen kohderyhmää ovat muun muassa työsuojelu- ja luottamushenkilöstö, työterveyden ammattilaiset, esimiehet, työelämätutkijat sekä viestinnän ammattilaiset. Telman käytännön toteutuksesta vastaa Alma360.
Lisätiedot:
Työturvallisuuskeskus: viestinnän asiantuntija Eija Åback, 040 537 1822
Työsuojelurahasto: toimistosihteeri Pauliina Elgbacka, 050 305 8885
www.telma-lehti.fi
www.ttk.fi
www.tsr.fi
---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Työsuojelurahaston (TSR) tavoitteena on rahoittaa sellaista tutkimus-, kehitys- ja tiedotustoimintaa, joka parantaa työoloja ja edistää työyhteisöjen toiminnan turvallisuutta ja tuottavuutta.
Työturvallisuuskeskuksen (TTK) tavoitteena on parantaa työturvallisuutta, työhyvinvointia ja tuloksellisuutta sekä esimiestyön ja yhteistoiminnan edellytyksiä. Työturvallisuuskeskus tarjoaa koulutus- ja kehittämispalveluja, tiedotusta ja aineistoja työyhteisöille sekä ylläpitää työsuojeluhenkilörekisteriä.
Työsuojelurahastoa ja Työturvallisuuskeskusta hallinnoivat työmarkkinakeskusjärjestöt.




