Tiedotteet
Aidan takana vihreämpää?
Nykyään liikkuminen työn perässä ympäri maailmaa on yhä helpompaa. Jotta työskentely muualla sujuisi hyvin sekä työntekijän että koko perheen kannalta, asiat on oltava kunnossa jo lähtiessä.
Työkomennus ulkomailla on rikastuttava kokemus, joka palkitsee, motivoi ja kehittää. Yhä useamman työntekijän kotimaa vaihtuukin pysyvästi, ja silloin mukaan lähtee koko perhe. Se myös kuormittaa ja stressaa, jos asioita ei hoideta oikein, muistuttaa Telma tuoreimmassa numerossaan.
Unkarilainen Mihály Börzsei tuli Suomeen yli kymmenen vuotta sitten. Hän antaa maahanmuuttajalle tärkeimmän neuvon.
– Pitää olla valmis tekemään kompromisseja. Kannattaa myös varautua siihen, että alku on hankalaa ja käytännön asioiden hoitaminen vaatii vaivaa.
Yksi yleisimpiä syitä komennuksen keskeyttämiseen on puolison viihtymättömyys. Jos komennuksella oleva joutuu työnsä puolesta matkustamaan paljon, mukaan lähtenyt perhe voi yhtäkkiä olla paljon yksin. Se on hankalaa, jos puolisolla ei ole omaa tukiverkostoa.
Säännöllinen matkustaminen työn perässä on myös oma taiteenlajinsa. Siksi esimerkiksi Nokialla, jossa matkustetaan paljon, kuormittavuuteen kiinnitetään huomiota jo matkojen suunnittelussa. Lentoyhtiöt ja hotellit ovat yhtiön hyväksymiä, ja kun matka on varattu, työntekijä saa sähköpostilla tiedot kohdemaan turvallisuus- ja terveysriskeistä.
Tekipä ulkomailla töitä pysyvästi tai kertaluonteisesti, työpaikan erilaiseen koodistoon pitää varautua. Sari Turunen muutti työn perässä Saksaan vuosia sitten, ja törmäsi heti kulttuurieroihin.
– Sinuttelu voi olla pikkujuttu suomalaisille, mutta Bayerin perinteiden mukaan pöydän ääressä istuvat tohtori Weber ja tohtori Rüdiger, ei Hans ja Franz.
----
Telma 1/2012 risteilee kansainvälisen teemansa mukaan pitkin maailmaa: Norjassa, Portugalissa, Saksassa sekä pitkin poikin Suomea. Vantaalla tutustutaan siihen, kuinka maahanmuuttajat sopeutuvat työelämään, ja kotimaan kamaralla pistäydytään myös ulkomaalaispoliisin pakeilla, nuorisotalon hulinassa ja hautausmaan rauhassa. Kolumnisteista toinen, Jan Erola, ottaisi työpaikkahäirikköjä varten käyttöön kovat otteet, toinen kolumnisti Sirkka Heinonen sen sijaan inspiroituu luovista työtiloista.
Lisätiedot:
Työsuojelurahasto: viestintäpäällikkö Marja-Leena Jylhä, 040 548 8852
Työturvallisuuskeskus: viestinnän asiantuntija Eija Åback, 040 537 1822




